Polina Kopylova

[English] [По-русски]

MAAKAUPAT


Maanpalsta.
Vinottain etelästä pohjoiseen,
tai päinvastoin.
Riippuu siitä mistä katsoa,
tai pikemminkin mitata.

Ei kummempaa.
Kuin lapsen piirtämä talo:
harjakatto, kuutioporstua.
Auringonkeltainen
harmaan pilviharson alla.
Vieressä punainen lato
ja kivinavetta.

Ei kummempaa.

Ikioma lähimetsikkö: 
lahoavat kelohongat,
tiheä pörrökuusikko,
valvoen torkahtava pöllö,
peuran tuore rato.

Ei kummempaa.

Hiljaiset naapurit.
Käsissään muisto
talikon varresta,
pontikkapullon kaulasta,
haulikon laukaisimesta,
vihollisen kurkusta.
Maksan pyydetyn hinnan.

Ei kummempi paikka kotimaaksi.

******

Lähes tyhjässä bussissa tuntematon tyttö
(lienee kaupunkiin eksynyt kylähullu?)
rauhallisesti
kärsivällisesti
ja päättäväisesti
kuin ihmisten tuskaan tottunut hoitaja
toisti aina samaan sävyyn:
miksi sä huudat?
miksi sä huudat?
miksi sä huudat?
Hänen äänensä
kietoutui ympärini
joten koko ajan koin
että hän kysyy minulta
Suureen kaupunkiin eksynyt kylähullu
on yleensä harminton
mutta joskus iskee kirveellä päähän
tarkoitan kirjaimellisesti
siksi asensin itseni ja hänen väliin
lasiseinän
Opin tämän taidon paikallisilta ihmisiltä
tahdon ja mielikuvituksen voimin asentama 
lasiseinä
katkaisee katseet silmäterän asti ja
heijastaa sanat 
takaisin puhujan suuhun.
Se auttoi, kuten aina
Mutta
en voinut lakata ajattelemasta
sitä
jospa hän
kuitenkin kuuli sisäisen huuutoni

******

Tappaakseen
emme enää tarvitse vihaa.
Selviytymisvaistomme voima
on riittävä panos

revitäkseen lihat pihveiksi
myllätäkseen luistot ravinteiksi
sekoittaakseen aivot smoothiksi
jossa stevian makeuttamat haaveet 
sulaavat valheiksi.

Vasta kun tappamamme uhri
yrittää kostoa hautansa takaa
se kohtaa vihaamme.
Ja kuolee siihen toisen kerran.

******

HUMPPA

Meidän kylässämme ei saa kuvitella liikoja.
Vaikka rakennettiin uusi kauppa ja kirkkokin merkittiin tiekirkoksi,
vaikka kesäkahvilassa on valkoisia tuoleja,
ja entinen navetta komistelee galleriana,
vaikka meillä on jopa yksi vihreä kunnanvaltuutettu — ainakin tukan väristä päätellen.
Silti kylässämme ei saa kuvitella liikoja — ei kylästä, eikä itsestä.
Etenkin itsestä.
Meillä asuu kylässä hiljainen kansa.
Perjantaina ehkä vähemmän hiljainen. Muuten — on hiljaista.
Mutta jos joku kuvittelee liikoja, melua nousee tapulin ylle taivaan asti.
Kyllä voit ihmetellä sitä meidän harmaa kirkkoamme ja lukea hautumaan kivistä kulmikkaita ruotsalaisia nimiä.
Kyllä voit istahtaa valkoiseen tuoliin, ja sinulle piirretään kahviin maidonvaahdolla sydämen kuva — ihan Instagramin arvoinen.
Kyllä voi käväistä galleriassa, jonka nimi on — ylätys! yllätys! — Nâvètté,
ja ostaa sieltä jonkun hassun grafiikan.
Vihertukkainen kaupunginvaltuutettu on siellä museotätinä kesäduunissa — voi vaikka jutella.
Mutta älä kuvittele liikoja. Se on vaan kylä.
Täällä ei siedetä palavia silmiä, palavia sanoja eikä muuta helposti sytyttävää— jospa tulipalo?
Mutta oikeastaan se on tekosyy.
Oikea syy on se, että täällä asuu elävältä kuolleita. Meidän ikuisuutemme on vaan niin mukavaa tiekirkkoine, valkosine tuolinen, Navette -galleriane ja vihertukkaisine likkoineen, ettemme haluaa kuulla kuvitelmista — kuvitella voi kuolevainen, eikä kuollut, kuvitelmat kuuluvat elämään, eikä ikuisuuteen.
Meidän kylässämme nimi on Ikuinen.
Ikuisissa vietetään ikuisuutta.
Älkää kuvitelko liikoja.


Polina Kopylova on Pietarista kotoisin oleva kaksikielinen  ”sitoutumaton” runoilija, toimittaja, kääntäjä ja tulkki. Polina tekee runoistaan myös suomenkielisiä versioita ilmaisun rajojen kokeilemiseksi. Venäjäksi Kopylovan runoja on ilmestynyt Venäjällä mm. Deti Ra ja Novyi Mir -aikakauslehdissä sekä Novyi vremennik Kamery hranenija -kokoelmassa, ja Suomessa Literarus -lehdessä. Suomeksi häneltä on ilmestynyt joitakin runoja Literaruksen suomenkielisessä versiossa ja Kirjailija -lehdessä.